Meillä oli varattuna kaikki kriteerimme täyttävä talvikoti Espanjassa Mijas Pueblossa, kunnes tyttäreni soitti meille. Hänen tuttavansa finca Mijas Costalla on ollut ilman huolenpitoa vuoden verran ja olisi vuokrattavana luotettavalle eläkeläispariskunnalle. Niin ja fincan mukana tulisi muutama pelastettu eläin, joista pitäisi huolehtia, mutta se olisi pienin juttu, tyttäreni mukaan, kokonaisuudessa.
Valokuvia ja varoituksen sanoja, ihana rauha, ihanat maisemat, ihana vanha espanjalainen maalaistalo, mutta vuosi siivoamatta. Pari espanjalaismiestä olivat hoitaneet eläinten ruokinnan ja enemmän tai vähemmän myös asuneet tilalla.
Pohdintaa, pohdintaa....
Olimme jo kerran viettäneet puoli vuotta Benalmadenassa kerrostaloasunnossa. Tiesimme, että sitä emme halua.
Minä tiesin heti, että haluan fincalle, mutta päätöksen piti olla yhteinen. Miten kääntää miehen pää!
Vaihtoehtoina oli valmis paketti lattialämmityksineen, takkoineen, meri-, vuorimaisemineen, uima-allas pihassa. Olisimme vain astuneet sisään ja avanneet viinipullon ja nauttineet niinkuin eläkeläiset ainakin.
Tai siis tämä finca.
Työleiri, jolle ei juuri nyt loppua näy.
Kuten jo tekstistä voitte päätellä, valintamme oli finca, tai siis minun valintani, johon mieheni lähti mukaan, myönnän, minun takiani.
Eläkkeelle jäätyäni kaksi vuotta sitten, pohdin mitä haluaisin tehdä. Pelkäsin elämäni kaventuvan. Ja nyt tässä olisi tilaisuus kokea jotain ihan uutta. Mainostin miehelleni tätä seikkailuna, johon nyt ja vain nyt olisi elämämme tilaisuus. Mummon ja papan sileitä oli jo ollut pari vuotta, nyt haastamme itsemme🍷🍷
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti